Vuorusluoman historiaa

Vuorusluoman uudistila perustettiin Jurvaan Tainusjärven rannalle 1680-luvulla. Tainusjärvi oli tuohon aikaan kalaisa järvi, jonka kalastusoikeuksista riitelivät naapuripitäjät Ilmajoki ja Laihia. Samoihin aikoihin perustettiin myös naapuritila Tainus. 1700-luvulla isonvihan aikana tilat olivat ajoittain autioina, välillä ne olivat yhdistettyinä, ja tilojen asuttajista ei ole tarkkaa tietoa. Vuosisadan jälkipuoliskolla Jurvassa koettiin asutusvyöry, ja uusia tiloja perustettiin Jurvanjärven ja Tainusjärven rantamaille. Tainusjärven eteläranta oli tuolloin hyväkasvuista luonnonniittyä, joka sopi hyvin karjan laiduntamiseen. Myös tervanpoltto oli tärkeä elinkeino. 

1792 Tainuun ja Vuorusluoman yhdystilan osti kapteeni Gustaf A. Hobin. Hän ryhtyi innolla kehittämään maanviljelystä, ja lunasti koko Tainusjärven itselleen. Järven kuivatustyö pantiin tuolloin alulle, ja rantaniittymaiden osuus kasvoi huomattavasti.

Nykyisen Vuorusluoman tilan isännän isän isän isän isä Antti Tarkkanen osti Tainuun tilan järvineen 1875. Hän jatkoi järven kuivatusta, ja 1900-luvun alussa koko järven alalta voitiin jo korjata heinää.

Kuva Tainusjärven kuivatuskanavan rakennustyömaalta 1900-luvun alusta.

 

Antti Tarkkanen jakoi omaisuutensa lapsilleen, ja Vuorusluoman tilan sai Uuno J. Tarkkanen.

Uunon poika Sulo laajensi päärakennuksen nykyiseen muotoonsa 1923. Samaan aikaan rakennettiin myös uusi navetta palaneen tilalle.

Kuva Vuorusluomalta vuodelta 1924. Kaikki rakennukset ovat edelleen käytössä.   

 

Sulo Tarkkanen oli tarmokas mies, jolla oli aina monta rautaa tulessa. Hän perusti mm. Vuorusluoman sahan, joka sotien jälkeen työllisti lähes koko kylän. 

                                                                    Vuorusluoman Saha 1960-luvulla

 

 

 

Sulo ja Impi Tarkkasen jälkeen Vuorusluoman tilaa isännöi heidän poikansa Antti ja hänen vaimonsa Anna-Maija Tarkkanen. Antti jatkoi maanviljelyksen ohella sahaustoimintaa kuolemaansa saakka 1974.

Vuorusluoman nykyinen isäntäpari on Mika ja Sari Tarkkanen. Isänsä Antin kuollessa Mika oli vasta 9-vuotias, ja maataloustyöt tulivat tutuksi jo nuorena. Tila siirtyi Mikan nimiin vuonna 1986, ja viljanviljely jatkui ilman karjaa automaatiotöiden ohella. Sari tuli rinnalle 1988. Pari avioitui vuonna 1995, ja lapsia on neljä. 

Ajatus karjankasvatuksesta virisi uudelleen paljolti Sarin ansiosta. Vuorusluoman vanha hakamaa inventoitiin 1990-luvun lopussa arvokkaaksi perinnebiotoopiksi, joka oli alkanut kasvaa pahasti umpeen. Vuonna 2005 alkoi vanhan laidunhaan kunnostus kesälampaiden avulla. Kuuden vuoden laidunnuksen jälkeen maisema oli avartunut paljon. Perinnebiotooppisopimuksen umpeuduttua pari vuotta ehti kulua ilman lampaita, mutta ajatukseen oli ehditty tottua. Maatilalla pitää olla eläimiä!

Highlandit olivat tehneet Sariin vaikutuksen jo Seinäjoen maatalousnäyttelyssä vuonna 2000, joten aika oli nyt kypsä päätökselle. Karja ostettiin lopettavalta tilalta keväällä 2014.  

 

 


Yhteystiedot

Vuorusluoma Highland

Koskenkorvantie 501
66350 Tainus

040 5377835 / Sari
0500 866780 / Mika