Olaf of Riverhill

Ollista voisi kirjoittaa vaikka novellin.

Aika paljon luvattu isosta laiskanpulskeasta sonnista, jolla tuntuu joskus olevan vähän pitkät piuhat.

Ollilla on kuitenkin tärkeä tehtävä laumassa. Olli tietää kuinka pikkuvasikoita tehdään, ja sen homman se osaa hyvin.

Kun ostimme aloituskarjamme keväällä 2014, niin Olli oli tullut laumaan töihin edellisenä kesänä vuoden ikäisenä teinipoikana. Kaikki morsiamet olivat silloin jo yli kolmevuotiaita, ja paljon Ollia isompia. Ei siis ihme, että lehmät poikivat suurin piirtein kokojärjestyksessä. Olli oli aloittanut hommat helpoimmasta päästä (eli matalimmasta), ja pikku hiljaa kesän mittaan taitojen ja oman koon kasvaessa isommatkin daamit antautuivat. Ensimmäisenä kesänä Vuorusluomalla Olli kasvoi lehmistä ohi, ja oli loppukesästä jo sangen salskea nuorimies.

Kesällä 2015 Olli oli täysi ammattilainen, työlleen ja haaremilleen omistautunut herrasmies ja lauman kuningas.

Olli on kiltti sonni. Kiltti ihmisiä kohtaan ja lempeä ja huomaavainen rakastaja lehmilleen. Lehmät osaavat vain olla näissä jutuissa aika hankalia. Sonniparan pitää jaksaa kärsivällisesti odottaa juuri sitä oikeaa hetkeä, kun arvon rouvalle sopii. Siinä voi mennä useita päiviä, pitää kulkea kylki kyljessä, kyhnytellä ja ynistä sopivin äänenpainoin, kestää kaikki oikut ja kiukuttelut, ja itse pitää sitten olla koko ajan valmiina.

Ei ole sonnilla helppoa.

Talvet Olli viettää erossa haaremistaan omien poikiensa kanssa. Ei kaukana, sillä välissä on vain tupla-aita. Syksyisin eron hetki on hiukan haikea, ja Olli saattaa seisoa tuntitolkulla aidan vieressä huutelemassa lehmilleen. Mutta mammoja ei enää kiinnosta. Niillä on jo uudet vasut sisällään kasvamassa, ja keväällä syntyneiden kasvattamisessa riittää puuhaa.

Voisikin kuvitella, että Olli on talvisin äreä, turhautunut ja kiukkuinen siitä, että elämä on näin epäoikeudenmukaista. Mutta ei.

Olli tykkää rapsuttamisesta, odottaa kärsivällisesti uutta kesää ja jaksaa joskus jopa isällisesti painia poikiensa kanssa.